tiistai, 5. marraskuu 2013

Nuoruudesta vanhuuteeni asti minun turvani on Herra

Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itse lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa. 2 Kor 1:4

 

Elämä on ihmeellistä. Kun saa kulkea jo nuoresta lähtien Herran omana, elämästä tulee vieläkin ihmeellisempää. Jokainen elämä on ihme. Kun lapsi syntyy ja se on täydellinen, viisi sormea ja varvasta pikkuisessa paketissa ja kova ääni. Miten ihmeellistä sekin on, kun kaikki lapset oppivat samat taidot lähes samoihin aikoihin (käveleminen, puhuminen), vaikka jokainen on kuitenkin erilainen ja oma persoona? Siihen ei ymmärrykseni yllä, mutta se, jos mikä, vain on niin ihmeellistä.

En tiedä, onko minulla mitään annettavaa (tai onko teksteissä välillä päätä tai häntää), mutta tahtoisin silti kirjoittaa armollisesta ja hyvästä Jumalasta, ja elämästä, pienistä ihmeistä, ajatuksista, arjesta. Ehkäpä tämä blogi voisi olla lohduttamassa ja tuomassa armon sanoja kovan maailman keskelle -ainakin välillä. Tuon ylhäällä olevan Raamatunkohdan sain mukaani Naistenpäiviltä Helsingistä. Se on hyvä kohta. Toivottavasti saisi olla Jumalan oma tästä nuoruudesta aivan vanhuuteen asti ja turvata hyvään armolliseen Herraan. Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa.

Psalmi 71 (1933/38)

1 Sinuun, Herra, minä turvaan, älä salli minun joutua häpeään iankaikkisesti.
2 Pelasta minut, vapahda minut vanhurskaudessasi, kallista korvasi minun puoleeni ja auta minua.
3 Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.
4 Jumalani, vapauta minut jumalattoman kädestä, väärän ja väkivaltaisen kourista.
5 Sillä sinä olet minun toivoni, Herra, Herra, minun turvani hamasta nuoruudestani.
6 Sinä olet minun tukeni syntymästäni saakka, sinä päästit minut äitini kohdusta; sinua minä alati ylistän.
7 Monelle minä olen kuin kummitus, mutta sinä olet minun vahva suojani.
8 Minun suuni on täynnä sinun kiitostasi, täynnä sinun ylistystäsi kaiken päivää.
9 Älä heitä minua pois minun vanhalla iälläni, älä hylkää minua, kun voimani loppuu.
10 Sillä minun viholliseni puhuvat minusta; ne, jotka väijyvät minun henkeäni, neuvottelevat keskenänsä:
11 "Jumala on hänet hyljännyt; ajakaa häntä takaa ja ottakaa kiinni, sillä auttajaa ei ole".
12 Jumala, älä ole minusta kaukana, Jumalani, riennä minun avukseni.
13 Joutukoot häpeään ja hukkukoot ne, jotka vainoavat minun sieluani; peittäköön häpeä ja pilkka ne, jotka hankkivat minulle onnettomuutta.
14 Mutta minä odotan alati, ja yhäti minä sinua kiitän.
15 Minun suuni on julistava sinun vanhurskauttasi, sinun pelastustekojasi kaiken päivää, sillä niiden määrää en minä tunne.
16 Herran, Herran väkeviä tekoja minä tuon julki, minä ylistän sinun vanhurskauttasi, sinun ainoan.
17 Jumala, sinä olet opettanut minua hamasta nuoruudestani, ja yhä vielä minä sinun ihmeitäsi julistan.
18 Älä, Jumala, minua hylkää vanhaksi ja harmaaksi tultuani, niin minä julistan sinun käsivartesi voimaa nousevalle polvelle, sinun väkevyyttäsi kaikille vielä tuleville.
19 Jumala, sinun vanhurskautesi ulottuu hamaan korkeuksiin, sinun, joka teet niin suuria. Jumala, kuka on sinun vertaisesi?
20 Sinä, joka olet antanut meidän kokea paljon ahdistusta ja onnettomuutta, sinä virvoitat meidät jälleen henkiin, ja maan syvyyksistä sinä tuot meidät takaisin.
21 Anna minun arvoni kasvaa ja lohduta minua jälleen.
22 Niin minä myös ylistän harpulla sinua, sinun uskollisuuttasi, minun Jumalani, soitan kanteleella kiitosta sinulle, sinä Israelin Pyhä.
23 Minun huuleni riemuitsevat, kun minä sinulle soitan, ja myös minun sieluni, jonka sinä olet lunastanut.
24 Minun kieleni julistaa sinun vanhurskauttasi kaiken päivää, sillä häpeään ja pilkkaan ovat joutuneet ne, jotka hankkivat minulle onnettomuutta.

tiistai, 5. marraskuu 2013

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.